“It is more fun to talk with someone who doesn't use long, difficult words but rather short, easy words like "What about lunch?” ― A.A. Milne, Winnie-the-Pooh

Tänään eräs itseäni huomattavasti vanhempi (ja viisaampi) kollega totesi työelämään liittyen seuraavaa:

"Keskusteluissa puolet sisällöstä syntyy siitä mitä sanotaan. Puolet siitä, miten vastaanottaja asian kuulee ja tulkitsee."

Ei mikään uusi tai mullistava ajatus, mutta minuun se iski tänään jotenkin eri tavalla. Päivittäin tulen sanoneeksi läheisilleni kaikenlaista vähemmän tai enemmän henkilökohtaista, mutta helposti unohdan, että vastapuoli saattaa kuulla sanotut asiat aivan eri tavalla kuin miten minä ne sanojana kuulen. Tiedän itse luovani usein hyvinkin värikkäitä sisältöjä asioille joita minulle on sanottu ja toki oletan kaiken lisäksi tietäväni, että minun tulkintatapani on varmasti se oikea.

Toinen vuorovaikutuksen suurimmista kompastuskivistä onkin olettaminen. Vaikka toisen ihmisen tuntisi kuinka hyvin tahansa, on lähes mahdotonta tulkita täydellisesti viestejä, joissa tulkinnalle ja olettamiselle on jätetty tilaa. Erityisesti edellämainitut asiat olisi hyvä pitää mielessä, kun seuraavan kerran tulee väsyneenä aloitettua riita ihan tyhjästä. Tiedättehän ne sellaiset hetket, kun kaikki vähänkään tulkinnanvaraiset viestit tulee omassa päässä käännettyä automaattisesti siihen pahimpaan muotoon.

Jos kasvokkain käytävä keskustelu aiheuttaa sekin usein kiperiä tilanteita, on teknologia pitänyt huolen siitä, että haasteet eivät lopu tähän. Kirjoitettu teksti jättää tulkinnan lähes täysin vastaanottajansa vastuulle. Tästä syystä seuraava on mielestäni universaali totuus :

Älä koskaan, ikinä, milloinkaan käytä tekstiviestejä tilanteissa, jossa niiden sävy voidaan tulkita väärin.

Ja sitten tunnustus: Minä teen tätä ihan_koko_ajan. Olen mestari tulkitsemaan tekstiviestejä väärin. Olen myös mestari lähettämään viestejä, joita voidaan tulkita väärin. Olen onnistunut tulkitsemaan väärin jopa sanan "kiitos". Onneksi esimerkiksi iPhonen Emojin kaltaisten "kuvaohjelmien" myötä, on hymiöiden määrä kasvanut sen verran, että niiden avulla viestien sävyä voi hieman tarkentaa vaihtoehdoista :) ja :(.

Uskon, että tapa kuulla ja tulkita sanottuja asioita kertoo ihmisestä paljon. Jos viestit, niin puhutut, kuin kirjoitetut, mieltää toistuvasti ja helposti negatiivisen kautta, voi ihminen jollain tasolla olla epävarma itsestään. Jos itsetunnon- ja luottamuksen kanssa on ongelmia, näkee ihminen helpommin itseensä kohdistuvat viestit loukkaavina. Tämä on haastavaa vastapuolelle, sillä hyväksikin tarkoitettu sanoma voidaan kerta toisensa jälkeen tulkita väärin.

Miten tällaisen tekstin nyt sitten kuvittaa...

Ihan näin syvälliseksi tämän pohdinnan ei pitänyt mennä. Tiivistettynä (oikeastaan itselleni) tämän kirjoituken takana oli ajatus siitä, että joskus on hyvä pysähtyä miettimään, miten itse viestii ympärilleen ja miten viestejä ottaa vastaan. Kommunikointia tapahtuu eri tasoilla, eri foorumeissa ja eri rooleissa joka päivä ja jatkuvasti, eikä sitä sen vuoksi tule useinkaan mietittyä kovinkaan tarkasti. Ehkä ennen kaikkea olisi hyvä miettiä vastausta kysymykseen siitä, miksi viestejä tulkitsee valitulla tavalla. Itselläni ainakin on molemmissa parantamisen varaa.