Jos Helsinki olisi Puolen Hehtaarin Metsä, minä olisin sen Ihaa ja Nalle Puh

Käytin aivan liian paljon aikaa miettiessäni mikä aihe olisi hyvä ensimmäiselle varsinaiselle postaukselle. Sellaiselle, joka vastaisi joko tyylikkäästi tai hauskasti (mielellään molempia) kysymyksiin kuka, mitä ja miksi.

Sen sijaan kerron mitä tein matkalla kotiin: Seisoin S-Marketin lehtiosastolla Fazerin pakastemunkkipakkaus kädessäni ja selasin läpi kuntoilulehdet. Olen vakaasti päättänyt aloittaa paremman elämän - joskus ihan pian.

Fit ja muut sporttilehdet jäivät kauppaan. Munkit sen sijaan eivät. Kotiin asti pääsi munkkien lisäksi myös uusin Deko.

Lopputulos

Edellä tehty tunnustus kertoo jo yllättävän osuvasti osan totuudesta. Täydennetään vielä hieman:

Rakastan sisustamista ja designia ja olen valmis maksamaan tuolista asunnon kuukausivuokran verran. Samalla tiedostan kuinka idioottimaista on maksaa esineestä sen yleisen statuksen takia, kun tuotantokustannukset ovat murto-osan tuotteen hintalapusta.

Yllämainittu skenaario pätee myös muodissa. Laukkuun voin sijoittaa yhden etelänmatkan (näillä tuloilla kun valinnat ovat aina joko tai). Pidän itse itseäni urpona maksaessani brändistä, mutta pakko saada -hankinnat saavat tämän asian usein unohtumaan. Ihailen ihmisiä, jotka elävät ekologisesti, eivätkä lähde mukaan kulutushysteriaan. Itse koitan nykyään ostaa harvemmin ja laadukkaampaa. Mitään en kuitenkaan todellisuudessa tarvitsisi. Siis mitään.

Rakastan ruokaa ja olen jokseenkin mukavuudenhaluinen. Haluaisin myös mallivartalon. Niin. Haaveilen liikunnan ilosta (yhtä usein kun sushista ja scampipastasta) ja siitä että löytäisin vihdoin motivaation treenaamiseen ja terveellisempään elämään.

Elän kaikki tunnetilat musiikin kautta ja itken elokuvissa. Itken myös nähdessäni isokorvaisia vanhoja miehiä, sormus nimettömässä ostamassa kaupasta yhden ihmisen kanamunapakkauksia.

Uskon, että yksinäisyyteen voi kuolla. Uskon myös, että maailmassa murheet ovat yhteisiä ja jokaisen pitäisi nähdä itseään pidemmälle. Murehdin itse kaikkea aina ja ihan liikaa. Myös asioita joita ei tarvitsisi.

En voisi elää ilman musiikkia tai ystäviäni. En ehkä myöskään ilman Fazerin Nami -munkkeja.